Yhdistyksen syyskokous 4.10.2022 Orimattilan Urheiluampujien paviljongilla
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin tiistaina 4.10.2022 alkaen klo 18:00 Orimattilan Urheiluampujien paviljongilla osoitteessa Olympiavoittajantie 121
Ennen virallisen syyskokouksen alkua Orimattilan maanpuolustusnaiset tarjosivat kokouskahvit muhkeiden korvapuustien kera.
Kahvien lomassa oli mahdollisuus ostaa arpoja hetken päästä suoritettavaan tuotepalkintoarvontaan. Arpoja menikin kaupaksi runsaasti mutta niin oli palkintojakin, joten onnekkaimmat saivat useamman palkinnon mukaan kotiin vietäväksi.
Vielä ennen kokouksen alkua oli palkitsemisen julkaisu. Orimattilan reserviläisten hallitus nimesi Jukka Aallon yhdistyksen vuoden 2022 reserviläiseksi. Vuoden reserviläinen -kiertopalkinto ja kunniakirja myönnettiin yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä. Katso uutinen linkistä
Hallituksesta Simo Ojala ja Arto Tapiomaa ojentaa kunniakirjan Jukka Aallolle.
Sattumaako, mutta yhdistyksemme pitkäaikainen puheenjohtaja Arto Tapiomaa täytti juurikin syyskokouspäivänä täydet 60 vuotta. Onnittelut Artolle toimitti yhdistyksen puolesta Simo Ojala ja Jari Hamberg
Virallisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Vohlonen.
Syyskokouksen asialistan mukaisesti hyväksyttiin RES v.2023 toimintasuunnitelma (klikkaa linkkiä lukeaksesi).
Seuraavaksi vahvistettiin jäsenmaksun suuruudeksi 35 euroa. Tuo summa sisältää reserviläisliiton osuuden, reserviläislehden osuuden, piirin osuuden, piirin Ilves-nettilehden osuuden sekä yhdistykselle tulevan osuuden, jonka summaksi jää 8 euroa / jäsen.
Vuoden 2023 talousarvio ennakoi 2200 € tuloja, mutta myös saman suuruisia menoja.
Sitten olikin listalla henkilövalinnat.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Arto Tapiomaa, jolle tuleva vuosi 2023 on jo seitsemästoista vuosi puheenjohtajana putkeen.
Vuoden 2023 muun hallituksen henkilövalinnoissa ei myöskään tarvinnut turvautua ääntenlaskentaan, sillä kokouksessa esitettiin ja valittiin erovuorossa olevat Tarja Savilaakso, Teppo Lainio, Kari Komi ja Pertti Immonen uudelleen hallitukseen kaksivuotiskaudeksi.